Parempaa kuin s*****

Taas kuvaton postaus, sillä siippa ei ole edelleenkään palannut reissuiltansa. 

Muutaman nopean neuleen valmistuttua kaipailin helppoa tv-neuletta. Helppo ei tarvitse tarkoittaa suoraa putkea tässä tapauksessa, mutta kohtuullisen nopea välityö tämä saisi olla. Täällä odotellaan jo sormet syyhyten kahteen työhön käsiksi pääsemistä. Toinen makaa korissa odottamista isännän kotiin paluuta ja mielipidettä sopivasta pituudesta (pusero hänelle), ja toisen lankoja odotellaan saapuvaksi postitse.  Sukkahan on aina loistava välityö ja loistavia sukkaohjeita ovat Ulla, Ravelry ja Knitty pullollaan, puhumattakaan hyllyssä ja kirjastossa seisovista sukkakirjoista.

Omasta jonosta löytyi toteuttamiskelpoinen malli ja omista kätköista lankaa (tämä ei varmaankaan yllätä ketään lankavarastoni nähnyttä). Gilmoren tytöt pyörimään ja sukat puikoille. Ajatuksena että yksi jakso vain ja sitten teen ruokaa siivoan ja jatkan kesken ollutta hopeaketjua jne. 

Muutaman tunnin päästä havahdun siihen, että Gilmoren tytöt on paussilla, kamala nälkä, ruoka on edelleen tekemättä, kuten kaikki muukin. Sukka on kyllä edennyt maaniseen tahtiin. Otsikkoon viitaten, jos mies olisi nyt kotona jotakin ehdottamassa, olisin todennäköisesti huitaissut kärsimättömästi kädelläni ilmaa ja mutissut jotain epämääräistä. Ja se toinen s:llä alkava olisi varmasti jäänyt ihan yhtä vähälle huomiolle, jos sitä olisi ollut käsillä.

Tämä on vakavaa, onko? Mitkä ovat addiktion tunnusmerkit? Voiko oikeasti kolmekymppinen nainen kutoa mielummin sukkaa kuin syödä suklaata, nyhjätä kullan kyljessä, tai mitään muutakaan sillä hetkellä tässä maailmassa? Enivei, vaadin lisää tällaisia sukkaohjeita. Bravo tekijälle(Lana Holden)! Jokainen kokeilkoon omalla vastuulla. Skew 

Edit. PS. Herran tähden että joskus Euroopan postilaitos yllättää. Tilasin Espanjasta Aade longia ja Noroa kun olivat niin hyvässä tarjouksessa. Tilauksen tein muistaakseni myöhaan maanantai-iltana. Tänään tulivat. 

Uusi yritys

Aika kaivaa blogi naftaliinista. Tein ryhtiliikkeen, uudistin ulkoasun, vaihdoin nimeä ja ryhdyin päättäväisellä mielellä kirjoittamaan. Minulla on ollut ikävä blogia. Jostakin ihmeen syystä tauko vain venyi kuin purukumi. Tiedä sitten miksi. Kaikkea ei voi pistää muutaman kuukauden ulkomaankeikan piikkiin, etenkään jos bloggaustauko on, kröhöm, puolitoista vuotta.

Neulonut kyllä olen,  ja paljon. Koskaan en vaan saanut aikaiseksi mistään mitään blogissa ilmoitella, sillä noh... minä olen perfektionisti. Ja minua ahdistivat omat valokuvani, jossa ihana neule näytti niin tylsältä, mitä siitä bloggaamaan. Tuntui, että kaikkien muiden blogeissa vilisee toinen toistaan upeimpia kuvia toinen toistaan upeimmista neuleista. No, jostain kai se on aloitettava se neulekuvaamisenkin harjoittelu. 

Mitä sitten tauon aikana neuloin? Lupaan päivitellä tuotoksiani tänne, jahka kamera palaa kotiin. Nyt se on isännän matkassa reissussa. sitten viime näkemän minä retkahdin auttamattomasti sukkiin. Ja se ihastus ei osoita hiipumisen merkkejä. Kuinka monta paria sukkia voi ihminen tarvita? Monta. Ainakin niin monta kuin on maailmassa ihania sukkaohjeita tai lankoja tai niiden yhdistelmiä. Viime aikoina olen yrittänyt potkia kovasti itseäni tekemään jotain suurempaakin. Tai ainakin jotain näkyvämpää. On  nimittäin vähän koomista esitellä tuotoksiaan puolitutuille, kun ne tiedustelevat, että mitä minä oikein neulon. Eli hattu tai pari edes näön vuoksi ei ole silloin tällöin huono idea. 

Tällä hetkellä menossa on vimmattu käyttämättömien neuleiden purku- ja uudelleenneulontaurakka. Samoin tavoitteena on varaston pienennys. Blogin uusi nimi viittaa tämän hetkiseen tilanteeseen (hävettää myöntää). 

Nyt puikoilla heiluu Sublimen cashmere merino silk, joka seisoi kaapissa kaksi vuotta täysin käyttämättömässä Clapotiksessa. Jostakin ihmeen syystä se tuntuu olevan minulle varsinainen epäonnen lanka, sillä silloin kaksi vuotta sitten muistelisin kyseisen hyvin yksinkertaisen huivin neuloneeni kolmeen kertaan. Lankaa kävin ostamassa ties montako kertaa lisää, kun se tuntui hupenevan ihmeellisesti. Nyt joka ikistä siitä tehtyä työtä olen saanut purkaa ja neuloa, purkaa ja neuloa. Kuinka vaikeaa voi olla luoda 42 silmukkaa? Tai neuloa 1 oikein yksi nurin joustinta? Uskomattoman vaikeaa, ainakin tällä nimenomaisella langalla. Vaan ennen en luovuta, ennenkuin tämä on viimeistä metriä myöten neulottu muiksi töiksi.

 

Alpakoita sohvan alla

Hah, löysin todistusaineistoa. Luulen että meillä asuu salaa vaaleanpunainen ja lila alpakka... Karvakeskittymistä päätellen ne majailevat sohvan alla. 

Mutta tottapuhuen, tämä taitaa olla viimeinen kerta, kun ostin alpakkaa, surullista. Koko koti on täynnä karvaa ja pölyä, ja minä meinaan jo alkaa aivastella kun katsonkin alpakkakeriin päin. Ainakin HjerteGarnin Alpaca Silk pölyää niin, että tuntui jo että tukehdun kun päättelin viimeisiä langanpäitä lapasista. Allergia ei auta asiaa. Tehdään nyt empiiristä tutkimusta vielä noiden kahden HjerteGarnin ja kahden Teetee alpakan verran. Sen jälkeen luovutan, ja pysyttelen ihan tutussa ja turvallisessa lampaanvillassa. 

Lankojen kotiinpaluu

Mul on kuulkaa nyt lankaa. Sorbetit saapuivat kotiin. Ja nämä värit... Ne ovat syötävän ihanan pirteitä ja keväisiä. Lanka oli hieman paksumpaa ja jämäkämpää kuin olin kuvitellut (äiti siis osti nämä minulle, ratkaisun valinnasta tein puhelinkeskustelun perusteella), joten suunnitelmat käyttökohteesta varmaankin menevät uusiksi. Mutta tätä on ISO muovipussillinen. Ja tämä oli halpaa.

Hieman alkaa huolestuttaa oma lankariippuvuus ja miehen suhtautuminen siihen aivan luonnollisena asiana. Eilen nukkumaan mennessä ihmettelin muhkuraa peiton alla. Tämä paljastui yhdeksi karanneeksi Sorbet-keräksi. Yritä siinä sitten vääntää vitsiä sitä, että mä nukunkin lankojen kanssa, kun mies suhtautuu sängyssä olevaan lankakerään aivankuin se olisi jotenkin normaalia ja odotettavissa olevaa. Ja ihmettelijöille tiedoksi, että lanka oli livahtanut sänkyyn kassista purkamisen yhteydessä, en siis ainakaan vielä ole alkanut neuloa sängyssä. 

Tässä jotakin nyt puikoilla olevaa. Äitini on ihminen, joka ei koskaan käytä huiveja. Minä taas rakastan isoihin lämpimiin huiveihin kääriytymistä. Intiassa asuessani toin äidilleni lahjaksi kunnon intialaisen pashmina-huivin. Nyt kuulin, että sillä on ollut paljon käyttöä, olen siis viimein saanut jonkun koukutettua huiveihin. Tästä rohkaistuneena päätin tehdä äidilleni syntymäpäivälahjaksi uuden huivin. Tämä on tuottanut enemmän päänvaivaa kuin olisin ikinä osannut etukäteen kuvitella, äitini kun ei varsinaisesti ole mitään pitsi-ihmisiä toisin kuin tyttärensä. Pitkään mallia etsittyäni aloitin Muirin Knittystä. Aikani tätä tikutettuani tulin siihen tulokseen, että tämä ei ole saajansa näköinen. Ja mietin ja taas mietin. Lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen, Clapotikseen. Tein pätkän ja totesin, että tämä ei ikinä valmistu ajoissa, eikä muutenkaan oikein inspiroinut. Lankana on Teetee elegant, joka on kohtuullisen ohutta. Lopulta päädyin tekemään tämän kaksinkertaisesta langasta, ja ette usko mikä ero. Nyt huivi valmistuu joutuisasti ja on unelmapehmeä. En lakkaa hämmästelemästä, kuinka näin tavallisen näköinen lanka ja tavallisen näköinen malli voivat saada yhdessä aikaan jotain niin yllättävän pehmeää ja ylellistä. Harmaa väri tuo vielä oman mausteensa tähän. 

Lopuksi vielä maininta, että Kevätpäiväntasausyllätyshuivi on valmistunut jo viikko sitten, mutta odottaa edelleen auringonpaistetta tullakseen kuvatuksi. Sitäpaitsi se on niin kaunis, että ansaitsee kokonaan oman postauksensa.

Hihatin, huivi ja yksi koriste-esine

Jotta ei jäisi pelkkiin suuriin sanoihin, niin tässä muutama kuva parista valmistuneesta työstä. Ensin hihatin, josta on ollut jo aiemminkin puhe. Siis se, missä tätä perfektionistia häiritsi aivan suunnattomasti epäsymmetrinen kuvio. Nyt hihatin lähti kuitenkin jo miehen mukana kohti Etelä-Suomea oikealle omistajalleen. Tässä kuva. Mieheni tosin valitti kuvatessa, että kuvaa mitepäin vaan, niin tissit pomppaavat esiin. No, ehkö siinä on syy, miksi minä en käytä hihattimia, ainakaan tämän mallisia.  Tätä oli kaikesta huolimatta mukava neuloa. Kuvio kuin kuvio koukuttaa ainakin minut jatkamaan aina "vielä yhden kuvion". Ja lanka on mukavan väristä ja pehmoista, vaikka halkeilu vaatiikin tarkkuutta. Tässä hihattimessa on siis lankana Novita luxus cotton ja ohje edellisestä Novitasta. 

Siskolle lähti myös Lehmus-huivi

Lankana noin 150 g Hjertegarnin Alpaca silkiä. Ja ohje siis Ullasta. Tätä oli ihana neuloa. Lanka oli taivaallisen pehmeää, ohje oli hyvä. Mallikerta on tarpeeksi näyttävä ja silti mukavan yksinkertainen. Näin paksulla langalla valmista tulee nopeasti. Kaiken huipuksi pingotus sai näinkin paksusta langasta esiin ihanan kevyen lopputuloksen.  Tässä vielä yksityiskohta: Ainoa miinus tässä on se, että minä taidan olla alpakalle allerginen (itku ja hammastenkiristys). Ainakin tätä tehdessä nenä vuosi ja silmät punoittivat kuin siitepölyaikaan konsanaan. Ja semmoinen ei taida vielä kaikista toiveista huolimatta täällä Pohjois-Suomessa olla. Snif. 

Ja vielä lopuksi. Miten saada aika kulumaan tylsänä perjantai-iltana, kun mies on reissussa, ja mikään ei huvita? Minäpä kerron:

• Vaihe 1: ihastele Tiimarin 10 helmilajin helmilajitelmaa, mallaile värejä omistamiesi lankojen   kanssa ja suunnittele

• Vaihe 2: Siirry hetkeksi kutomaan sukkaa, huomaa, että tarvitsemasi ohje on sohvalla

• Vaihe 3: Siirry sohvan luo hakekemaan ohjetta. Älä missään tapauksessa lopeta tässä vaiheessa sukan kutomista. Sama pätee eteensä  katsomiseen. 

• Vaihe 4: Nykäise ohje sohvalta vauhdissa mukaan. Nykäise mukaan myös ohjeen päällä ollut helmilajitelma

• vaihe 5: Kiroa, kudo puikollinen loppuun ja kiroa uudestaan.

• Vaihe 6: Istu lattialle lajittelemaan onnettoman pieniä helmiä omiin lokeroihinsa. Muista myös ne kaikki tuhannet sohvan alle vierineet.

• Vaihe 7: Menetä hermosi, hae kiva lasipurkki, laita helmet sekaisin siihen ja päätä, että se on kiva koriste-esine. Laita se näkyvälle paikalle kirjahyllyyn. (katso kuva)

• Vaihe 8: Käy Tiimarista ostamassa uusi helmilajitelma.

Lankoja ja sukkia

Onpa tullut pitkä bloggaustauko. Neulottu on, ja paljon, mutta tietokoneen laukaisema migreeni on estänyt tehokkaasti bloginkirjoittamisen. Nyt siis on odotettavissa päivitysten vyöry viikonlopun aikana. sitä mukaa kun saan kuvia kaivettua esiin. 

Aloitetaan kaikkien neulojien rakastamasta asiasta: langasta. Menin paikalliseen lankakauppaan etsimään sukkalankaa. Vaan kuinkas sitten kävikään... 

 Omaksi puolustukseksi on sanottava, että tuo harmaa oli hyvässä tarjouksessa. Siitä tulee miehelle villapaita, jota kehtaa julkisesti käyttää. Edellisen valmistumisesta ei ole kauhean kauaa aikaa, mutta sillä oli vähän ikävä kohtalo. Tein ihanan kirjoneuleen 7-veljestä langasta. Minä tykkäsin, mies tykkäsi, kaikki hyvin kunnes... Muutaman käyttökerran jälkeen pusero alkoi omituisesti roikkua päällä. Nyt se on kasvamistaan kasvanut jokaisen käytön myötä, ja näyttää pari numeroa liian isolta. Mitä ihmettä on tapahtunut? Iät ja ajat olen kutonut kyseisestä langasta ja mitään edes sinnepäin ei ole koskaan sattunut. Mutta langalle on tapahtunut jotain, se tuntuukin ihan erilaiselta ja kuluu sukissakin puhki heti... 

Mutta takaisin asiaan. Menin siis lankakauppaan ostamaan sukkalankaa. Ei löytynyt mieleistä. Ostin siis kerän Cool flammea(koska oli niin ihanan väristä), ja kaksi kerää Tovea (ihan vain lohduttaakseni itseäni, kun ei sukkalankaa löytynyt) ja hypistelin siinä sivussa Ihanaa tummanharmaata tajouksessa olevaa Naturgarnia. Tulin järkiini: minä en tarvitse tuota lankaa, minulla on paksuja villapuseroja jo enemmän kuin ehdin käyttää. Tunnin päästä soitin miehelleni (jolla myös on tarpeeksi villapuseroja, ja joka ei etenkään tällaista paksua myönnä tarvitsevansa) ja hetken huomaamattoman suostuttelun jälkeen sain hänet uskomaan, että hän tarvitsee ehdottomasti uuden villapaidan. Ei kuitenkaan niin kieroa, miltä kuulostaa, sillä ihan oikeasti, mieheni alkaa vasta päästä jyvälle villan ihanuuksista ja tarvitsee minun mielestäni muutaman villapuseron.

Koska kuulin, että Tikkurilassa Vahinkokeskuksessa (vai mikä se nyt nykyään on) on Patonsin lankoja halvalla, pistin äitini juoksemaan sinne lankaostoksille. Tuloksena reilu kaksi kiloa Patonsin Sorbetia eri väreissä, ja pakko tilata juuri sitä yhtä puuttuvaa väriä kalliimmalla muualta. Mullonnytlankaa.

Sain myös ensimmäiset lankani värjättyä Kool aidilla, olen niin ylpeä itsestäni, etenkin kaikkien tekokuituhämminkien jälkeen. Tässä ensimmäinen, se on kuin karkki:

Luonnonvalkoista Nalle-lankaa, väreinä Pink Lemonade ja.... öhh... joku mansikka. Tämä oli niin ihanaa, että siitä oli pakko kutoa sukat ja äkkiä.

Värjäyksen tiimellyksessä huomasin myös, että meillähän on mahtava langankuivauspaikka. Tässä kuivumassa seiskaveikkaa ananaksen ja appelsiinin väreissä (ei kyllä kuvassa siltä näytä, älkää katsoko värejä). Värit kuvaan paremmin, jahka saan tästä joskus jotain valmista aikaan. 

Tänä aika olen myös saanut valmiiksi Noro-sukat, Odessa-pipon, hihattimen, Lehmus-huivin, kevätpäiväntasausyllätyshuivin sekä yhdet lapaset, jotka menivät purkuun ja muotoutuvat parhaillaan uudelleen. Näistä lisää seuraavassa bloggauksessa. Lisäksi hävettää tunnustaa, mutta olen ostanut 400 g Veeraa Anttilasta (mutta ohuehkolle puuvillalangalle on aina käyttöä, ja se oli niiiiin minun väriseni), koska se oli tarjouksessa. Heh, pitäisikö myöntää, että mulla on ongelma?

Pieni vinkki...

Tämä olkoon ohjeeksi kaikille lankojen värjäystä suunnitteleville. Ennen kuin suunnittelee värjäystä kannattaa tarkistaa onko värjättäväksi aiottu lanka edes villaa (tai puuvillaa, tai muuta luonnonkuitua). Muuten voi käydä niin että ensin siivoat päivän, jotta voit hyvällä omallatunnolla käyttää illan lankojen värjäykseen, sitten odottelet, että keittiö vapautuu ruoanlaittokärpäsen puraiseman miehen vallasta. Tämän jälkeen jätät katsomatta lempiohjelmasi televisiosta, koska onhan värjäys kivempaa ja värjättävää on paaaaaaljon. 

Lopputuloksena saattaa olla n. 10 kiloa Intiasta ostettua keinokuiduksi osoittautunutta mukavillalankaa ja kasa Kool aideja odottamassa aikaa parempaa. Ja sitä, että voi taas ostaa lankoja, vaikka sitä on paljon, mm. ne 10 kiloa intialaista "villaa".

Ja jos jollain on ideoita, mihin saa tuhottua tällaisen määrän ERITTÄIN räikeän värisiä pääasiassa nelosen puikolla kudottavia täyskeinokuitulankoja, niin kertokaa toki...

Kevätpäiväntasausyllätyshuivini on edennyt tähän pisteeseen toisella yrittämällä. Vahingosta viisastuneena olen muistanut tällä kerralla laskea silmukat jokaisen vaiheen jälkeen. Huolestuttavaa on se, että tämä lanka alkaa käydä hermoilleni. Minulla on ollut pitkään ongelmana etenkin seiskaveikkaa kutoessa se, että sormenpääni kuivuvat ja halkeilevat. Tähän ratkaisuna oli kutoa puuvillasormikkaat kädessä. Muihin kuin Novitan villalankoihin vaihdettuani tätä ongelmaa ei ole ollut, kunnes... Se, että Kamena aiheuttaa saman reaktion harmittaa suunnattomasti, sillä tämä lanka on tämän värisenä ihanan näköistä ja mukavaa kudottavaa ainakin tällaisessa käytössä. Mutta sen verran ohut lanka on kyseessä, että hanskat kädessä neulomisen voi unohtaa. Liekö sitten kampavilla liian karkeaa minun rimpsessasormilleni. 

Viime aikoina päinvastaisen lankakokemuksen on saanut aikaan lanka, jonka ostin mökkipaikkakunnalta jostain paikallisia tuotteita myyvästä putiikista. Mitään hajua tämän langan tekijästä tai muistikuvaa ostopaikan nimestä ei ole. Mutta lankaa on i-ha-naa. Täyttä suomalaista villaa ja pehmeää kuin pumpuli. Ja paksua. Sukat valmistuivat äkkiä ja kyllä neuloessa hymyilytti sohvannurkassa. Onneksi tätä lankaa on jäljella vielä ainakin kaksiin sukkiin.

Miehen palmikkosukat kärjestä aloittaen, tiimalasikantapää, 56 silmukkaa

Myös mies oli onnellinen uusista kotisukistaan, tosin ovat kuulemma melkein liiankin lämpimät. Onneksi en tehnyt sitten toivotun pitkiä varsia. Jotenkin osasin aavistaa, että nämä sukat olisivat miehelleni helposti liian kuumat. Mitäpä niillä varsilla kotona sisällä tekisikään... Näitten sukkien palmikon mallin olen pistänyt muistiin joskus viime kesänä surffatessani netissä. Olen pahoillani, mutta en muista kenen sivuilta malli on löytynyt. Jos joku luomuksen omakseen tunnistaa, nykäisköön hihasta niin voin linkittää oikeaan ohjeeseen, nämä sukat olivat meinaan ilo kutoa.

Omat sukkani lojuvat tässä pisteessä, tulisiko joku päättelemään? Mkä ihme saa lankojen päättelyä vihaavan henkilön tekemään raidalliset polvisukat ohuehkosta langasta. En edes uskalla laskea pääteltäviä langanpäitä...

Sain eilen Tapion kaupasta postia. Olen onnellinen. Tosin eilen kävi pieni harmitus, koska olin jo niin psyykannut itseni ajattelemaan, että tämä paketti ei tule ennen ensi viikkoa ja suunnitellut jo, mitä lankaa ostan itselleni lohdutukseksi. Jäi sitten lohtulanka saamatta, kun tämä tuli. Taidan olla omituinen. Mutta pienen tutkimisen jälkeen loisti taas naama kuin lanka-addiktilla postipaketin vastaanottamisen jälkeen konsanaan. Pääsin vihdoin ja viimein kevätpäiväntasausyllätyshuivin kimppuun. Mutta ensin, tässä paketin sisältö:

• Kool aideja (minäkin tahdon kokeilla, tuolla odottaa jo läjä valkoista Intiasta tuotua villalankaa)

• Teetee Kamenaa yllämainittua huivia varten. Kaikesta karheudesta huolimatta huokailuttaa ihastuksesta, sillä väri vaan on niin kaunis
• Teetee elegantia, josta suunnittelin tekeväni äidilleni yllätys-synttärilahjahuivin kevääksi. Suunnitelmissa on Muir
• Hjertegarnin Alpaca silkiä kahta eri väriä. Näistä toisesta teen siskolleni synttärilahjahuivin ja toisella ajattelin hemmotella itseäni.
• ja viimeinkin tuli mieleen ostaa kerroslaskuri, miten minä en ole tätä aikaisemmin hoksannut?

Kaiken kaikkiaan siis melkoinen vaaleanpunavoittoinen neulojan itsepiristyspaketti. Tästä saa taas hyvää mieltä pitkäksi aikaa. 

Niin sitten siihen kevätpäiväntasausyllätyshuiviin. Eilen väänsin kauhealla kiireellä miehelle sukat loppuun, että pääsen iskemään huiviin kiinni. Tyytyväisenä neuloin huivia sitten menemään, ja hehkutin, että onpa helppo ohje. Kolmosvaiheen alussa (kerroksella 61) sitten rupesin ihmettelemään kun ei kuvio natsaa useammasta purkamisesta ja uudelleenneulomisesta huolimatta. Tässä vaiheessa tuli sitten viimeinkin mieleen laskea silmukat, ja löytyihän niitä sitten muutama ylimääräinen, eikä aavistustakaan, mistä ne sinne ovat putkahtaneet. Ei sitten auttanut muu kuin purkaa (tästä minulla on jo hyvää harjoitusta) ja kokeilla tänään paremmalla onnella uudestaan. Tämänkertainen töppäily onneksi menee flunssan ja pienen kuumeen piikkiin. 

Purkamisesta vielä sen verran, että kävin loistavan keskustelun puhelimessa pienen kummipoikani kanssa yksi päivä:

-mitä sä täti teet?

-Puran sukkaa

(hetken hiljaisuus)

-Miksi sinä täti puret sukkaa?

-No se on liian iso, se pitää purkaa

-Miksi sinä syöt purkkaa?

Yritä nyt sitten pienelle pojalle selittää neuletermejä...

No niin,no niin, mitä minä lupasinkaan...

Niin, lupasin siis palata asiaan, kun minulla on vähintään yksi valmis sukka esitellä. No tiedättehän te, joskus vain ei kulje...

Ne edellisen postauksen vihreät sukat siitä karkkikipon vierestä päätyivät viimein eilen illalla koriin odottelemaan päättelyä. Eli siis lojuvat siellä hamaan tulevaisuuteen. Minulla on paha tapa täyttää käsityökorini melkein valmiilla töillä, jostakin syystä se tekemisen riemu loppuu siihen kun viimeinen silmukka on  kudottu. Minulla on myös ainakin puolisoni mielestä äärettömän ärsyttävä tapa ostaa uusia käsityökoreja/pusseja kun edellinen täyttyy sen sijaan, että tekisin jotain tyhjentääkseni koria. Toivottavasti tämä bloginpito auttaa asiaan. Näkyy ainakin muita potkivan töitten viimeistelyyn. 

Ja ne Noro-sukat... Noh, niiden kohtalo on vähän kurjempi. Jostakin syystä tuo kerä vain ei halua leikkiä kanssani. Teen siitä mitenpäin vain, niin aina johonkin kohtaan tulee kauniiden raitojen sijaan epämääräinen punertava läntti. Ratkaisu olisi tietysti katkaista lanka ja aloittaa toisesta kohtaa, mutta kun niin kovasti haluaisin tehdä niin pitkät sukat kuin yhdestä kerästä riittää. Ja miehelle voi olla tällä hetkellä hieman vaikea perustella miksi tarvitsisin taas uuden 15 euron sukkalangan. Pitänee siis ratkaista ongelma yhdistämällä sukkiin jotakin muuta lankaa. 

Syy miksi miehelle on vaikea vakuutella uuden Noro-kerän tarpeellisuutta on se, että tilasin juuri Tapion kaupasta lankoja lupauksella, ettei uutta lankaa osteta ennen kesää. Nyt odottelen sieltä lankoja saapuvaksi kasvavalla kärsimättömyydellä (ja vika ei ole lähettäjässä, vaan minun malttamattomuudessani päästä aloittamaan jo). 

Vielä loppuun, olenhan minä sentään jotain saanut valmiiksi: Jacques Cousteau -pipon rakkaalleni: 

Lanka: Seitsemän veljestä 

Puikko: 4 mm

100 silmukkaa, muuten ohjeen mukaan

 Ehkä ihan kohtuullista ajatellen, että mies on pyytänyt uutta pipoa jo ainakin kaksi kuukautta. 

Sohvalle vähän kevätilmettä: (Kohtuullista myöskin, sillä meillä on jo pari kuukautta ollut käytössä noista tyynyistä vain sisustyynyt ajatuksella piilotetaan, jos tulee vieraita)

Miehelle huovutetut kynskäs-lapaset, jotka oli tarkoitus antaa joululahjaksi jo kaksi vuotta sitten, mutta jäivät päättelemättä ja huovuttamatta. Lankana huopanen ja 7 veljestä, ohje jostakin Novitan lehdestä parin vuoden takaa.

Ja vielä viimeisenä työ, jota olen neulonut Siskoni tilauksesta. Ilo neuloa siinä mielessä, että tuo Novitan cottonin väri on niin herkullisen näköinen tuossa työssä. Tosin tämänkin työn kanssa pieni perfektionisti minussa nostaa päätään: miksi, oi miksi tuohon hihattimeen on tehty tuollainen kuvio, kun valmis työ tulee näyttämään siltä kuin toinen hiha olisi väärin päin. Eikö tuohon olisi voinut kehittää vaikkapa palmikon, joka on samanlainen katsoo mistä suunnasta tahansa. Enää en viitsi kuviota kääntää, sillä työ on jo pitkällä, ja minun mielestäni kuvio näyttää parhaimmalta juuri niin kuin se tulee siihen toiseen hihaan. Tämän kääntäminen siis edellyttäisi joko koko työn purkamista, tai kuviota rumemmin päin molempiin hihoihin. No, tämä on tilaustyö, eikä sillä kuulemma ole saajalleen merkitystä, vaikka kuvio olisikin epäsymetrinen. 

No niin, jospa päättelemättömistä sukista julkisesti puhuminen saisi minut todellakin päättelemään ne...

Edit: kuvia lisätty

Mattimyöhäinen

Bongasin vasta nyt tämän kevänpäiväntasausyllätyshuivin Ravelrystä, ja päätin hypätä mukaan näin jälkikäteen.  Aloittamaan tosin pääsen vasta aikaisintaan huomenna, sillä tänään pitää aloittaa lankavaraston inventointi ja huomenna sitten tarpeen tullen pitänee pistäytyä lankakaupassa. Palataan asiaan, kunhan pääsen vauhtiin. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan...

kevätpäiväntasausyllätyshuivi :

uskomattoman riittoisia lankoja

Kävimme viikonloppureissulla Oulussa. Matkaa Rovaniemeltä kertyi kolmisen tuntia, ja minä hehkuttelin jo viikon ajatuksella, että saan kolme tuntia mennen tullen aikaa kutoa kaikessa rauhassa. Mukaan lähti kerä Austermann Steppiä, sukkapuikot ja Jaywalkereiden ohje. Kolmen tunnin kovan ahertamisen jälkeen tulos oli tämä ja mieliala sen mukainen.

Jostain syystä en sitten halunnutkaan Jaywalkereita tästä langasta (ja tätähän ei voinut huomata, ennenkuin ensimmäinen varsi oli valmis), joten päätin soveltaa itse.  Yhdet perussukat samasta langasta löytyy jo kaapista, joten toisia samanlaisia en viitsinyt tehdä. Taisin olla vähän turhan kriittisellä tuulella vielä aikaisen aamuherätyksen jälkeen, koska mikään vaihtoehto ei tuntunut  miellyttävän.  Kuuntele siinä sitten kaiken turhautumisen keskellä vitsailua siitä, miten tulee harrastus halvaksi, kun ei lankaa kulu sen enempää. 

Onneksi perillä odottivat Oulun lankakaupat aarteineen.

Villiinasta mukaani lähtivät nämä:

Ja Maakarista nämä:

Kaikesta huolimatta matkaa jatkettiin suupielet korvissa lankoja hypistellen ja ajatukset sauhuten suunnitelmia kotimatkan varalle.  Ja muuten uskokaa tai älkää niin kahdelle miehelle on äärimmäisen vaikea kehittää hyväksyttävää selitystä sille, miksi olen maksanut kerästä sukkalankaa noin viisitoista euroa. (siitäs sai kun puhui halvasta harrastuksesta...)

Tämänkin jälkeen olen jatkanut samalla linjalla. Lauantai meni kylässä sitten kutoessa ja purkaessa, kutoessa ja purkaessa. Onneksi siinä samalla pystyy sentään keskustelemaan isäntäväen kanssa.  Nyt viimein työ etenee, tulossa on ihanat vihreäraidalliset polvisukat kärjestäpäin neulottuna. Lankana Sandnessin Lanett, joka on kieltämättä ihanan tuntuinen neulottava. Onneksi on mukavaa lankaa, niin ei tuo purkaminenkaan tunnu niin pahalta. 

Kun edellinen työ oli saatu vauhtiin annoin itselleni luvan käydä ostamassa puikot tuota Noroa varten ja aloittaa toiset sukat. Prismaan oli tullut uusia Prymin pyöröpuikkoja, ja onni ja autuus, niiden letkut ovat pehmenneet huomattavasti sitten edellisten Prymin pyöröpuikkojen. Samalla matkaan tarttui kassillinen Novitan lankoja Siskon tilaamia vaatteita varten.  Vasta kotona huomasin, että puikkoja niihin ei edelleenkään löydy monen muuton jäljeltä. Tänään parempi onni.

Vaan miten kävi Noro-sukkien? Alku aina hankalaa. Halusin raidalliset sukat neljän kerroksen korkuisilla raidoilla. Jostakin syystä lanka ei suostunut yhteistyöhön kanssani ollenkaan, otin lankaa sitten raidoille mistäpäin kerää tahansa. Jaoin lopuksi kerän kahtia ja eri kombinaatioita kokeiltuani löysin viimein hyvän aloituskohdan langoista. Kaiken toimiminen nyt näin hyvin aiheuttaa kieltämättä pientä kylmää hikeä otsalle toista sukkaa ajatellen, ei tämä vain voi sujua näin hyvin.

Palataan asiaan, kun minulla on esittää vähintään yksi kokonainen valmis sukka.

Ensimmäinen

Hei, olen Maria ja olen käsityöaddikti. 

Eilen hehkutin miehelleni, kuinka olin löytänyt taas semmoisen ja semmoisen mahtavan ohjeen, joka minun pitäisi saada tehdä ja esittelin samaan hengenvetoon suurella ylpeydelläni ihanan pehmoiset ja aurinkoisen väriset uudet kotisukkani. Mies katsoi minua hetken huvittuneena ja kysyi: pitäisköhän sun nyt viimeinkin aloittaa se neuleblogi? Väitti samalla minun puhuneen siitä jo ensimmäisillä treffeillä (Epäreilua, enhän mä silloin ollut edes kuullut siitä, että on olemassa jotain semmoista kuin neuleblogi). Vakuutuin perusteluista siinä vaiheessa kun mies sanoi, että sitten ainakin joku ymmärtäisi, mistä minä puhun. 

Tässä siis ollaan. Kieltämättä olisi mukavampi, jos tästä rakkaasta harrastuksesta muodostuisi hieman sosiaalisempi. Tällä hetkellä se on tasoa epämääräistä jupinaa sohvan nurkassa silloin kun asiat eivät suju, maanista pörräämistä ja lankojen pyörittelya kun inspiraatio iskee ja tyytyväistä myhäilyä kun työ on viimein valmis. Ja vähintäänkin tästä tulee muistutus itselle siitä, mitä käsitöitä on tullut tehtyä, miksi ja miten.

Päätin siis perustaa blogin tänään, kun pitäisi pakata viikonloppureissua varten, siivoilla pahempia sotkuja, että on mukavampi tulla kotiin, tehdä jotain syötävää, miettiä itselleni matkakäsityö ja etsiä varastosta langat siihen ja mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa huomenna herätä ajoissa.  Tämä on kieltämättä tyypillistä minua, minulla ei koskaan ole liian kiire tehdä jotain sillä hetkellä täysin tarpeetonta. Mutta nyt lienee parasta mennä, aloitetaan varsinainen blogin pito ensi viikolla.